Vihersmoothie
Kävin tässä taannoin kasvohoidossa hoidattamassa ihoani. Kasvohoito on kyllä samalla niin kokonaisvaltainen rentoutus. Edellisestä kosmetologin tekemästä kasvohoidosta olikin jo vierähtänyt yli 7 vuotta aikaa, joten ihan arkipäivää tällainen ylellisyys ei itselle ole. Juteltiin kosmetologin kanssa ihon hoidosta ja myös ruokavalion merkityksestä iholle. Hän haastoi minut tekemään viherpirtelöitä. Sain hyvän reseptin, jota olen hieman muokannut itselle sopivammaksi. Tämä viherpirtelö maistuu myös lapsille. Annoksesta tulee 2 aikuisen annosta tai 1 aikuisen ja 1-3 lapsen annos. Tänään iltapäivällä tein itselleni ja koululaisellemme tätä välipalaksi. Vihersmoothie 2 dl kylmää vettä Romaine -salaattia 1 iso ruukku pieni kourallinen persiljaa tai muuta tuoretta yrttiä 1 kypsä päärynä 1 banaani ½ avocadoa 2 rkl sitruunamehua Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Ei haittaa jos vähän jää sattumia. Nauti heti tuoreeltaan!