Rahkapiirakka kuin kakku
Pääsiäinen alkaa olla ohi. Meidän pääsiäinen meni aika arkisissa ja vähän tylsissäkin merkeissä lasten ollessa vuoronperään ja osittain samaankin aikaan sairaina. Jouduttiin käytännössä perumaan kaikki sovitut menot. Sellaista se joskus on. Tuli kuitenkin kotoiltua urakalla, saatiin tehtyä joitakin rästihommia, ulkoiltiin kulloin milläkin porukalla, kuka sattui terveenä olemaan. Itse pääsin vähän liikkumaan. Ja syötiin hyvin.
Leivoin pääsiäiseksi rahkapiirakkaa tällä vanhasta ohjeesta muokkaamallani reseptillä. Olen aikaisemmin leiponut rahkapiirakkaa tavalliseen piirakkavuokaan, mutta nyt halusin piirakasta hieman näyttävämmän ja kakkumaisemman ja kokeilin tehdä sen irtopohjavuoassa, joka onnistui hyvin. Yksinkertaistin myös reseptiä, oikaisin muutamassa kohdassa, tein siitä nopeamman leipoa ja vähensin tiskin määrää, joka siitä syntyy. Vähensin myös piirakan sokerimäärää, mutta lopputuloksesta tuli silti sopivan makea ja hyvä. Perheeni mielestä jopa parempi kuin aikaisempi rahkapiirakka.
Rahkapiirakka sopii hyvin niin pääsiäiseen kuin muuhunkin juhlaan, mutta myös arkena vieraille tarjottavaksi. Leivo viikonlopuksi tai vaikka vapuksi. Itse herkuttelimme tällä parina päivänä ja loput laitoin pakkaseen, koska se ei mene siellä miksikään ja on kiva, että pakkasesta löytyy joskus jotakin valmiina, kun tulee vieraita vaikka nopealla varoitusajalla kylään.
Rahkapiirakka:
Pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
1 muna
½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 prk (500 g) maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
4 munaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
Valmista pohja ensin. Hiero sokeri pehmeään voihin. Sekoita joukkoon muut ainekset. Painele pohja joko voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tai jos käytät irtopohjavuokaa, niin vuoraa sen pohja ja reunat leivinpaperilla ja painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte samassa kulhossa kuin valmistit pohjan. Voit tarvittaessa pyyhkäistä kulhoa hieman talouspaperilla. Sekoita täytteen ainekset hyvin, tasaiseksi massaksi kulhossa ja kaada pohjan päälle. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita piirakka uuniin ja laske lämpötila heti 200 asteeseen ja paista uunin keskitasolla 45-50 min. Jos pinta alkaa tummua, niin laita foliopaperi paiston loppuajaksi suojaamaan liialta tummumiselta. Tarjoa piirakka jäähtyneenä, mieluiten seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.
Meillä kuopus on vieläkin kuumeessa, toivottavasti päästään pian taudeista eroon ja voidaan aloittaa normaali arki. Mukavaa pääsiäisen jälkeistä viikkoa kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti