Piparkakkutaikina




Leivon joulupiparit nykyään vasta noin viikkoa ennen joulua, muuten ne tulee syötyä ennen joulun pyhiä. Tällä reseptillä tulee iso määrä pipareita, mutta jotenkin ne vaan hupenevat viikossa-parissa parempiin suihin.

Muutamia vuosia sitten ostin aina valmistaikinaa, koska ajattelin että piparkakkutaikinan tekeminen on jotenkin työlästä. Oikeasti se ei ole! Ja saat paljon parempia pipareita itsetehden, ilman turhia lisäaineita.

Olen kokeillut erilaisia piparkakkutaikinoita, mutta tämä on mielestäni paras. Ohjeen olen löytänyt muutama vuosi sitten netistä. Lupaan, että tämä on niin hyvä, että muita piparkakkutaikinan reseptejä et tule enää tarvitsemaan.



Piparkakkutaikina:

80-100 piparia

4½ dl sokeria
3 munaa

400 g voita
1 dl siirappia

3 dl perunajauhoja
9 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 rkl kanelia
1½ tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita munavaahtoon siirappi, kuivat aineet ja sulatettu voi. Laita taikina lepäämään jääkaappiin ainakin seuraavaan päivään. Paista piparit 200 asteessa viitisen minuuttia. 


Viikonloppuna tuotiin myös kuusi sisälle ja koristeltiin se.




Mukavaa joulun odotusta!

Kommentit