Omenapiirakkaa ja omaa aikaa

Elämä on ollut taas aika härdelliä kolmen lapsen ja koiran kanssa. Lapset saavat kodin uskomattoman sekasorron valtaan. Juuri kun saa toisaalla vähän siivottua, niin johan on viereinen huone kaaoksen vallassa. Siivoaminen on loputon työ. Välillä yritän hyväksyä kaoottisen kodin, vaikka huomaan olevani sitä stressaantuneempi mitä sekaisempaa meillä on. Se vaan on totta, että sekaisessa kodissa ei pysty ajattelemaan. Ja kun siivoaa, niin samalla myös ajatukset selkiytyvät. Toki koko ajan ei voi siivotakaan.

Tiskiä, pyykinpesua, ruuanlaittoa -nämä eivät myöskään tunnu loppuvan koskaan. Tämä päivä alkoi sohvan pesulla, koska kuopukselta tuli pissavahinko. Ulkoilu oli yhtä vinkumista. Ruoka oli pahaa. Kerhoon tuli kiire. Lisäksi koiramme herkkä vatsa on omanlaisensa ongelma, ja vaatii joskus erityishuomiota ja huolehtimista, sitä vaan ei jaksaisi mitenkään enää lisänä, kun tätä arkea pyörittää.

Monesti mietin, että pitäisikö jo palata töihin. Vaikka tiedän, että tulen kaipaamaan tätä kotonaoloa, kun työn aika koittaa. Yritän nauttia nyt kuitenkin, kun lapset ovat pieniä. Tiedän, että tätä aikaa ei saa takaisin.

Kun saan ottaa koululaisen vastaan koulusta. Keittää ehkä kaakaota ja jutella päivän kuulumisia. Hänestä tullut niin hyväntuulinen ja no... koululainen, fiksu ja jotenkin iso tyttö. Katsella lastenhuoneessa, kun keskimmäinen leikkii autoillaan. "Äiti, kato miten näille tulee kolari." "Kato, miten lujaa tää ajaa." "Me ollaan nähty vaarin kanssa täysperävaunu." Ja kuopuksen hyväntuulisuus saa itsenkin hyvälle tuulelle, hän on naurunaama ja aikamoinen sylihiiri myös, mikä sekin on ihanaa -mutta myös raskasta. Monesti astianpesukoneen tyhjennykset ja muut kotityöt saa tehdä yhdellä kädellä, kun toisessa kainalossa roikkuu yksivuotias.

Keskimmäisen lapsen kerhopäivinä saan usein pienen hengähdystauon, kun kuopus nukahtaa kerhomatkalla rattaisiin ja koululainen ei ole vielä tullut koulusta. Liian usein kuitenkin huomaan, että en osaakaan tehdä mitään, kun lapset eivät ole jaloissa pyörimässä. Ensin odotan rauhallista hetkeä, mutta sitten en saakaan mitään järkevää aikaiseksi. Usein keitän kuitenkin kahvit. Niin tänäänkin, koska olin leiponut omenapiirakkaa. Postilaatikosta löytyi vielä Koti ja keittiö -lehti, niin arki tuntui hetken aikaa astetta paremmalta.

Omenapiirakka:

pohja:

150 g voita sulatettuna

3 dl sokeria

7 dl vehnäjauhoja

1½ tl ruokasoodaa

6 dl piimää

pinnalle:

3-4 omenaa

sokeria

kanelia

Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään kulhossa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Viipaloi omenat ohuiksi ja levitä taikinan päälle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Paista 220 asteessa 20-25 minuuttia. 

Meidän omenapuu tuotti tänä kesänä vain yhden ainoan omenan. Onneksi kaupoista saa nyt ihania, suomalaisia omenoita! 

Tätä helppoa omenapiirakkaa tulee leivottua aina silloin tällöin, ja mikä parasta, tähän löytyy lähes aina ainekset kaapista. Meillä lapset tykkäävät syödä omenoita, joten niitä tulee oikeastaan joka kauppareissulla ostettua ja lisäksi perheessä on piimänjuojia, niin sitäkin löytyy aina jääkaapista.

Rentouttavaa viikonloppua!